Valtion säästötavoite toteutuu pomminvarmasti sotessa

Valtio vie ensin puolet kuntien rahoista, jakaa niitä sitten maakunnille ja muuttaa kuntien valtionosuuksia laskennallisesti mielensä mukaan. Kuntien ja kansalaisten näkökulmasta tähän voi todeta laulun sanoin ” Ota sinä vastaan kiitellen, mitä ylhäältä annetaan”. Suomi alkaa muistuttaa vuosi vuodelta yhä enemmän keskusjohtoista byrokratiaa, jossa kaikki sanellaan ylhäältä käsin ja jossa suhteellisen harvat loppujen lopuksi päättävät kansalaisten kannalta kaikista tärkeistä asioista. Sanelu tapahtuu hienovaraisesti. Sitä kutsutaan ohjaukseksi, jonka takana on suhteellisen vähän vallan käyttäjiä. Ohjaus on kategorisia määräyksiä, perusteetonta vakuuttelua, tietoista asioiden vääristelyä, salailua, pelottelua ikävistä seurauksista, jos ohjeita ei noudateta yms. Maakuntauudistus ja sote on on melko kattava esimerkki näistä. 

Valtion mukaan soten kustannukset nousevat kymmenen miljardia euroa nykyisestä vuoteen 2030 mennessä. Se pahentaa kestävyysvajettamme, jos mitään säästöjä ei tehdä. Siksi se on asettanut kolmen miljardin euron säästötavoitteen soten menoissa samana ajanjaksona. Valtio ei ole katsonut tarpelliseksi esittää selkeästi ja julkisesti, mihin laskelmat perustuvat. Tämä on kaiketi sitä läpinäkyvyyttä, mitä valtiovallan taholtakin mielellään korostetaan. Voidaan jo nyt sanoa, että valtion säästötavoite toteutuu aivan varmasti pääasiassa kahdesta eri syystä. 

Täysin riippumatta siitä, mikä terveys- ja sosiaalimenojen kasvu tulee olemaan, voidaan aina jälkikäteen sanoa, että ne olisivat olleet kolme miljadia suuremmat, jos sotea ei olisi tehty.

Valtio päättää lopulta maakuntien budjetit. On ilman muuta selvää, että budjetit määräytyvät kolmen miljardin säästötavoitteen mukaisesti. Maakuntien on sitten yritettävä tulla toimeen niillä budjeteilla, jotka niille annetaan. Monet maakunnat joutuvatkin taloudellisiin vaikeuksiin. Ne hyväksyvät tuottajiksi mahdollisimman halvat tarjoukset kriteerit täyttäviä yksityisiä. Yksityiset yritykset eivät kuitenkaan voi vuositolkulla toimia kannattamattomasti. Saavuttaakseen tulostavoitteensa yritykset pyrkivät alentamaan kustannuksia ja parantamaan tuottavuutta. Volyymin kasvattaminen samoilla resursseilla ei paranna sopimuksen voimassa ollen kannattavuutta, vaan päinvastoin heikentää sitä. Siksi palvelutarjontaa supistetaan ja asiakkaita lähetetään mieluiten eteenpäin hoitoketjusssa, jotta niistä aiheutuisi yritykselle mahdollisimman vähän kustannuksia. Myös henkilöresursseja vähennetään. Sopeutustoimenpitein joka tapauksessa yksityiset ja erityisesti suuret kansainväliset yritykset keräävät kansalaisten verorahoja sotessa, vuositasolla satojen miljoonien voitot ja miljardivoitot satavarmasti vuoteen 2030 mennessä. 

Jotkut maakunnat joutuvat turvautumaan talousongelmissaan lain tarjoamiin mahdollisuuksiin. Pahimmassa tapauksessa myös monet yksityiset eivät anna lainkaan palvelutarjousta siihen sisällytettävien lukuisten vaatimusten takia. Monet pienyritykset myös syrjäytetään lainvastaisesti tarjouksista, koska niille määrätään sellaiset reunaehdot, etteivät ne niitä kykene täyttämään. Tällaisia ovat esimerkiksi yrityksen koko, henkilöstön määrä ja laatu ja muut resurssit. Nämä olivat aiemman hankintalainkin voimassa ollen tavallisimpia perusteita, joilla pienyritykset suljettiin pois kilpailusta. Valtion ja kuntien hankinnat suuntautuivatkin paljolti niitä lähellä oleville laitoksille ja suurille yrityksille. 

Sotea on markkinoitu myös sillä, että julkinen sektori ja yksityinen sektori kirittävät toisiaan, jolloin päästään kustannussäästöihin. Millä tavalla nämä kirittävät toisiaan, sitä ei ole selitetty, kun budjetit maakunnille ja sitä kautta laitosten ja yritysten toimintaedellytykset määräytyvät ensisijaisesti tiukasti valtion taholta ja ohjauksessa.

Valtion” kustannussäästöt” ja yksityisten eritoten suurten yritysten miljardivoitot jäävät veronmaksajien harteille palvelujen oikea-aikaisen saatavuuden, hyvän hoidon, hoitointegraation ja kansalaisten tasa-arvon jäädessä pääosin toteutumatta. Maakuntaorganisaatio ja sote, joista kumpikaan ei tarvitsisi toista, on sekasikiö, jota on lähdetty kehittämään liian monista vääristä lähtökohdista ja väärällä tavalla.

askolampikari
Kirkkonummi

Ekonomisti
Liikkeenjohdon konsultti
Toiminut myös Oulun ja Helsingin yliopiston tuntiopettajana
Professori Jouko Paunion rahapoliittinen lisensiaattiseminaari
Kapteeni reservissä
Oik.yo

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu