Suomen palkkamallin tilalle yrityskohtainen malli
Hallitus halusi sisällyttää kilpailukykysopimukseen niin sanotun Suomen mallin. Sen mukaan työmarkkinaosapuolet sopivat siitä, että vientialojen palkankorotukset määrittelevät katon muiden alojen palkankorotuksille Ruotsin mallin tapaan. Sopuun ei ole tähän mennessä päästy ja tuskin päästäänkään. Syitä tähän on monia.
Hallituksen esitystä leimasi samanlainen ylimalkaisuus kuin monia muitakin sen esityksiä. Määrittelemättä ja sopimatta on jäänyt, että mitä vientialoilla tarkoitetaan. Vientiähän on kaikilta toimialoilta, mutta työnantajapuolelta neuvotteluja ovat käyneet vain Teknologia-teollisuus, Metsäteollisuus ja Kemianteollisuus sekä vastaavat työntekijäliitot. Palvelualat eivät ole neuvotteluihin osallistuneen, vaikka palvelujen vienti koko viennistä on lähes kolmannes. Metsäteollisuus on eronnut Elinkeinoalan keskusliitosta, irrottautunut koko palkkamallista ja irtisanonut työehtosopimukset vastaavista työntekijäliitoista. Palvelualojen, julkisen sektorin ja muiden alojen työntekijäliitot eivät hyväksyne sitä, että niiden ratkaisuja sanellaan ja rajoitetaan vientiteollisuuden toimesta.
Miten palkkakatto määriteltäisiin vientitellisuudessa on täysin avoin ja vaikea kysymys. Suomen malli tarkoittaisi käytännössä myös sitä, että kaikki työntekijäliitot pyrkisivät saavuttamaan vientalojen määrittelemän palkkakaton mukaiset palkankorotukset tarvittaessa lakkojen avulla. Se tarkoittaisi myös sitä, että jopa vientiteollisuuden eri toimialoilla työn tuottavuuden ja kannattavuuden kehitys sekä siten palkanmaksukyky saattaisivat erota merkittävästi toisistaan puhumattakaan muista toimialoista. SIlloin ylisuuret palkankorotukset työn tuottavuuteen ja kannattavuuteen nähden aiheuttaisivat yritysten lopettamisia ja työttömyyttä, kun taas päinvastaisessa tapauksessa monet yritykset tekisivät isoja voittoja eivätkä työntekijät saisi heille kuuluvaa kohtuullista osuutta työn tuottavuuden noususta ja voitoista. Ainakin lyhyellä aikavälillä tämä aiheuttaisi rakenteellista työttömyyttä ja jossakin määrin myös työvoimapulaa.
Suomen mallin tilalle olisi rakennettava Suomen yritysmalli. Sen tulisi olla mahdollisimman oikeudenmukainen, jonka työntekijäpuolikin voisi hyväksyä ja joka edistäisi myös yrittäjyyttä, talouskasvua, työllisyyttä ja valtiontalouden tasapainoa. Tällainen optimimalli on tästä näkökulmasta yrityskohtainen palkkamalli, jossa palkkakatto määräytyy yrityksen työn tuottavuuden ja kannattavuuden mukaan. Työn tuottavuuden kehitys voisi olla palkankorotusten katto kuitenkin siten, että palkkoja ei alenneta, vaikka työn tuottavuus olisi negatiivinen. Palkankorotukset voisivat olla myös positiivista työn tuottavuuden kehitystä pienempiä, jos osapuolet siitä sopivat ja siihen on erityisen painavia syitä. Työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen tehtäväksi jäisi muiden muassa sopia näistä syistä ja kenties joistakin muista erityisistä tekstikysymyksistä, jotka on tarkoituksenmukaista sopia liittotasolla.
Meillä on tällainen malli ollut aina. Liittojen neuvottelemat palkat ovat niin naurettavan alhaisia, että työnantajilla on vaikeuksia pitää pokkaansa, kun tekevät työsopimuksia kahden tonnin ja rapiat palkoilla. Sellaisia saatiin jo 80-luvulla.
Ilmoita asiaton viesti
Kun nyt tuottavuudesta on kyse,niin mitä tuottavuutta tarkoitat? Miten sitä mitataan objektiivisesti?
Ilmoita asiaton viesti
Vastaan nyt huvikseni vaikket minulta kysynytkään. Työn tuottavuus tarkoittaa sitä paljonko henkilö tuottaa työssään yhtä kuluyksikköä kohden. Kaikki mitataan rahassa yritysmaailmassa. Työn tuottavuus kasvaa, jos yhtä tuntipalkan euroa kohti työnantaja saa enemmän myyntieuroja. Työn tuottavuus voi siis parantua eri tavoin. Ei pelkästään sillä, että työntekijä tekee enemmän aikayksikössä tai samalla kustannuksella.
ICT-alalla oli aikanaan suuri tuottavuuden nousu, kun kysyntä ja hinnat nousivat yritysmyynnissä. Ohjelmistojen ja konsultoinnin tuotot per käytetty työtunti kohosivat. Siksi myös alan palkat nousivat rajustikin tuottavuuden mukana 70- ja 80-luvuilla. 90-luvun lama tiputti tuottavuuden ja palkat, vaikka työtä tehtiin alalla samoilla kuluilla enemmän.
Ilmoita asiaton viesti
No hyvä…kuka siis mielestäsi vaikuttaa tuottavuuteen eniten?
työntekijä joka siis tekee vain sen työn?
vaiko työnantaja joka päättää hinnan tuotteelle,palkan,katteen,tuotantotavan ja paikan missä tuotetta tehdään?
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos kysymyksestä.
Tehtyihin tutkimuksiin perustuen teknologia on tärkein työn tuottavuuteen vaikuttava yksittäinen tekijä. Muita tekijöitä ovat koulutus, investoinnit henkiseen ja aineelliseen pääomaan sekä toimialojen rakenteelliset muutokset. Tätä nykyä tieto- ja viestintäteknologia sekä paljon puhuttu digitalisaatio vaikuttaa eniten investointeihin, koulutukseen ja teknologiaan.
Teknologia vaikuttaa kaikkkialla niin kotitalouksiin, yrityksiin, työnantajiin ja työntekijöihin kuin myös yhteisöihin. Mitä kaikkea teknologia pitää sisällään ja miten sen vaikutusta työn tuottavuuteen on mitattu on sen verran laaja kysymys, ettei siihen tässä ole mahdollista paneutua.
Ilmoita asiaton viesti
Tavallisesti työn tuottavuuden käsite sekoitetaan rahamääräiseen tuottoon, tulokseen yms. ja panos rahamääräisiin kuluihin. Määritelmällisesti ja operatationaalisesti työn tuottavuuden osatekijöitä tuotos/panos ei mitata rahassa. Tässä tehdään jopa professoritasolla usein virheitä. Rahamääräisen tuloksen ja palkkojen välinen suhde ei ole työn tuottavuus, vaan jotakin muuta, vaikka niillä on yhteys työn tuottavuuteenkin.
Eri asia on se, että työn tuottavuuden kehitystä mitattaessa joudutaan käyttämään apuna rahamääräisiä tuotoksia ja panoksiakin usein, kun tuotokseen mukaan tulevat tuotteet ja tunnitkaan eivät ole yhteismitallisia. Esimerkiksi BKT ilmaistaan euroina, mutta tuottavuuslaskelmissa tuotokseen eli volyymiin päästään deflatoimalla eli jakalla se hintaindeksillä.
Hintojen ja palkkojen muutokset eivät suoraan vaikuta työn tuottavuuteen, mutta työn tuottavuuden kasvaessa palkat pyrkivät nousemaan mm. siksi, että tuotteden ja työvoiman kysyntä kasvaa. On totta, että 90-luvun lama pudotti työn tuottavuutta. Tämä johtui pääosin kysynnän alenemisesta ja tuotantokapasiteetin vajaa käytöstä ja, kun työvoimaa ei samassa suhteessa sopeutettu ja vähennetty, jolloin työn tuottavuus putosi pakkasen puolelle. Työn tuottavuus muuttuu vain suhteen tuotos/panos muutoksilla.
Ilmoita asiaton viesti
Tarkoitan työn tuottavuudella tiettynä ajanjaksolla aikaan saadun tuotoksen ja tuotantopanoksen suhdetta. Siitä puhun kirjoituksessani. On ehkä paikallaan todeta, että tuotos ja panos syntyy vain tietyn ajan kuluessa eli matemaattisesti ilmaistuna ajan funktiona. Tuottavuuden mittaaminen on hyvin monitahoinen ongelma. Mittaria, joka täyttäisi työn tuottavuuden määritelmän objektiivisesti ei ole olemassakaan, mutta sitä voidaan lähestyä monin eri tavoin.
Työn tuottavuus saadaan jakamalla tuotannon määrä tehtyjen työtuntien määrällä.
Kansantalouden tasolla työn tuottavuus yksinkertisimmillaan saadaan, kun deflatoitu eli hintamuutoksista elimiminoitu BKT jaetaan tehtyjen työtuntien lukumäärällä.
Toimialan tuottavuuden mittaaminen perustuu niin sanottuun KLEMS- menetelmään. Siinä otetaan huomioon kaikki tuotannossa käytetyt panokset eli pääoma K, työ L, energia E, materiaalit M, ja palvelut S. Näistä kirjaimista muodostuu tuo KLEMS- nimitys. KLEMS- menetelmä on monilta osin hyvn ongelmallinen eikä siihen liittyviin mittausongelmiin tässä yhteydessä ole mahdollista puuttua. Erityisen ongelmallista työn tuottavuuden mittaaminen on palvelualoilla.
Kokonaistuottavuudesta on kysymys silloin, kun tuotos mitataan yhdistettyä työ- ja pääomapanosta kohden. Kokonaistuottavuuden mittaamiseenkin liittyy huomattavia ongelmia.
Tuottavuuden mukaisesta palkkapolitiikasta on puhuttu kymmeniä vuosia. On suorastaan hämmästyttävää, että yhtenäistä kansantalouden, toimialan ja vielä vähemmän yritystasolla työn tuottavuuden mittaria ei ole käytössä eikä sitä ole yritettykään kehittää. Yhtenäisellä mittarilla tarkoitan, että työn tuottavuuden mittaaminen tapahtuisi hyvin samantapaisin menetelmin niin, että työn tuottavuuden kehitys olisi jotensakin avertailukelpoista mainitulla tasoilla kansantalouden tasosta alkaen.
Yritystasolla määritelmän mukaista mittausta ja työn tuottavuuden seurantaa ei suurissakaan yrityksissä ole olemassa PK- yrityksistä puhumattakaan. Joitakin osatuottavuuksien kehitystä joissakin yrityksissä seurataan, mutta ne ovat kaukana työn tuottavuudesta ja tuottavuuksien vertailukelpoisuudesta.
Ehdotukseni yrityskohtaisesta palkkojen korotuksesta pääosin työn tuottavuuden mukaan edellyttää, että työ tuottavuuden kehitystä mitataan ja seurataan osapuolten yhteisesti hyväksymällä tavalla. Työn tuottavuuden mittarin kehittäminen yritystasolla on erinomaisen tärkeä asia verrattuna sen merkitykseen yrityskohtaisten palkankorotusten perustana. Tässä olisi työnantajilla ja myös työntekijäpuolella sarkaa kynnettävänä monen turhanpaiväisen neuvottelun sijasta.
Ilmoita asiaton viesti
Tai sitten se toisi mukaan monta turhanpäiväistä neuvottelua mukaan.
Tässä maassa missä juurikin ahkeruudesta työntekoon ei ole koskaan saanut palkita,niin työnantajat eivät koskaan tule palkitsemaan ahkeruuden mukaan. Esim. mikäli käyttäisin yhtä sorvia yleisesti kerralla,niin jonakin päivänä voisin käyttää kolmea samaan aikaan. Palkkaa ei ikinä maksettaisi kolmikertaisen tuottavuuden mukaan vaan työnantaja myisi halvemmalla tiputtaen tuottavuuden arvosa työntekijän osuutta pienemmäksi sekä tekisi siitä uuden normaalin. Eli tulevaisuudessa yhdellä sorvilla toimiminen ei olisikaan yhtään tuottavaa vaan pikemminkim tappiollista.
Ilmoita asiaton viesti
Miten työn tuottavuudella ja sen mukaan lasketuilla palkoilla ja palkankorotuksilla saataisiin verot ja elinkustannushinnat pidettyä
tasoissa jotta palkka riittäisi edm?
Vai laskisiko hinnat ja verot silloin kun palkat ei nousisi?
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos kysymyksistä.
Työn tuottavuuden muutosten mukaiset palkankorotukset eivät takaa sitä, että elinkustannukset ja verot muuttuisivat samassa tahdissa eli jos esimerkiksi palkat pysyvät saman suuruisina elinkustannusten hinnat ja verot voivat nousta tai laskea. Tavallisemmin ne nousevat, vaikka palkat eivät nousisikaan. Tämä johtuu siitä, että hintoihin ja veroihin vaikuttavat monet muutkin tekijät kuin palkat, vaikka palkkojen vaikutus varsinkin elinkustannusten hintoihin on merkittävä.
Työn tuottavuuden mukainen palkkapolitiikka on vain normi, kun parempaakaan ei ole keksitty. Sanotaan niin, että jos palkkoja korotetaan yli työn tuottavuuden kehityksen, on varmempaa, että hinnat ja verotkin nousevat kuin että ne eivät nousisi.
Ilmoita asiaton viesti