Hallituksen pakkolakipaketti on korvattava

Hallituksen pakkolakipaketin kritiikki

Hallituksen työmarkkinoiden pakkolakikaavailut osoittavat kauttaaltaan uskomatonta amatööriyttä ja suorastaan asiantuntemattomuutta. Palkansaajat ja suomalaiset ovat valmiita hyväksymään rajutkin leikkaukset ja hallituksen toimenpiteet, jos ne täyttävät tietyt yksinkertaiset edellytykset. Näitä ovat oikeudenmukainen ja tasapuolinen eri väestöryhmien kohtelu, heikoimman väestönosan toimeentulon turvaaminen, avoin ja riittävä oikea-aikainen ja rehellinen informaatio hankkeen kaikissa vaiheissa.

Hallituksen esitys ei täytä mitään näistä edellytyksistä.

Palkkojen viiden prosentin leikkaus kohdistuu vain palkansaajiin. Leikkausten ulkopuolelle on jätetty pääomatulojen saajat ja pääomatulot kokonaan mitenkään asiaa perustelematta.

Leikkaukset kohtelevat myös eri tavoin eri palkansaajaryhmiä riippuen heidän työtehtävistään, työolosuhteista ja –järjestelyistä. Velallisten asemasta hallitus ei ole sanonut sanaakaan. Kotitaloudet ovat hyvin velkaantuneita ja velallistaloutta kohti velkaa on lähes 90.000 euroa. Leikkausten johdosta rahan reaaliarvon kasvaessa reaali velat kasvavat samassa suhteessa. Entistä pienemmillä tuloilla on maksettava sama nimellinen velkamäärä kuin aiemminkin. Velkojat puolestaan hyötyvät, kun he saavat saataviensa maksuna aiempaa ostovoimaisempaa rahaa rahan reaaliarvon kasvun johdosta.  Velkaiset kotitaloudet joutuvat entistä ahtaammalle. Heidän on pakko tinkiä kulutuksestaan ja mahdollisista säästöistään selvitäkseen velanhoitomenoistaan. Tämä vähentää kulutusta ja lisää tuöttömyyttä melko välittömästi vähintään kymmenillä tuhansilla työntekijöillä.

Palkkojen alennus on myös tulonjakokysymys, jossa köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat entisestään. Jos hallituksen esitykset hyväksytään lähes 100.000 työntekijää putoaa köyhyysrajan alapuolelle.

Yksikkötyövoimakustannusten alentaminen ei välttämättä paljon vaikuta viennin lisäykseen ja työllisyyteen. Hallitus ja ilmeisesti EK:kin antaa ymmärtää, että yksikkötyövoimakustannusten alentaminen siirtyy vientituotteiden hintojen alennuksiin ja siten hintakilpailukyvyn parantumiseen. Tämän puolestaan uskotaan lisäävän vientiä ja parantavan työllisyyttä. Lisäksi on uskoteltu, että työllisyys paranee myös sen vuoksi, että yritysten kannattavuus kohenee, kun ne kykenevät maksamaan entistä useammalle työntekijälle palkkaa. Kertomatta on jätetty, että mikään näistä ei lähellekään pidä paikkaansa ja että huomattava osa kannattavuuden pantumisesta jaetaan yrityksen johdolle ja omistajille eikä hinnan alennuksiin ja investointeihin. Sitä paitsi yksikkötyökustannusten alentamisen vähäinen vaikutus vientihinnoissa näkyy vasta aikaisintaan  parin kolmen vuoden päästä. Hallituksen lupaama 110.000 uutta työpaikkaa voi olla sama määrä lisää työttömiä. Epärehellisyyttä on jättää kertomatta asioita, jotka tietää todeksi ja jotka ovat olennaisia asian kannalta. Jos hallitus ei tiedä tosiasioita, se on katsottava asiantuntemattomaksi.

Hallituksen antama informaatio hankkeidensa vaikutuksista ei täytä miltään osin aiemmin mainittuja vaatimuksia. Hallitus ei ole kyllin selvästi sanonut, että sen ja EK:n tarkoituksena on heikentää työntekijöiden työehtoja ja palkkoja. Vieläkään se ei ole kertonut, kunka monta miljardia työntekijät menettävät yhteensä vuositasolla palkanalennusten johdosta ja kuinka paljon verotuloja jää saamatta.

Paikallinen sopiminen

Työehtojen heikentämiseen ja palkkojen alentamiseen tähtää myös paikallisen sopimisen lisääminen, joskin siihen sisältyy kannatettaviakin elementtejä. Avoimen, rehellisen, oikean, oikea-aikaisen ja riittävän informaation merkitystä luottamuksen saavuttamiseksi ei voi liiaksi korostaa. Toimiessani vuosia työnantajan edustajana satojen ellei tuhansien työsuhde- ja palkkaneuvottelujem vetäjänä  luottamus syntyi melko  nopeasti, kun molemmat osapuolet noudattivat toistensa suhteen informaation sisällön ja  jakamisen hyviä perusperiaatteita. Sopimukset neuvotteluissa syntyivät melko helposti ilman työnseisauksia, kun tasa-arvoinen suhtautuminen toiseen osapuoleen, rehellisyys, tosiasiat, oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus olivat neuvotteluprosessin johtotähtinä.

Paikallisessa sopimisessa hallitus on korostanut luottamuksen merkitystä työnantaja- ja työntekijäsuhteissa. Hallituksen kannattaisi kuitenkin ottaa ensin malka omasta silmästään. Sen toimet eivät miltään osin ole olleet luottamusta herättäviä.

Työnantajat ja hallitus ovat vaatineet joustoja työpaikoille, mikä sinänsä on ihan oikein. Ihmetellä täytyy, että hallituksen omista esityksistä joustot puuttuvat. Esimerkiksi työntekijällä tulisi olla mahdollisuus halutessaan korvata lomarahan ja muiden korvausten leikkaukset vastaavilla työtuntien lisäyksillä. Tämä olisi myös järkevää, koska se ei vähentäisi ostovoimaa ja siten etenkin kotimaista kysyntää ja työllisyyttä niin paljon kuin rahaleikkaukset. Moni työntekijä olisi varmasti halukas tekemään lisätyötä leikkausten sijaan.

SAK ja EK olivat valmiit hyväksymään vientialat palkkajohtajaksi. Kumpikaan osapuoli ei ainakaan määritellyt, mitä vientialalla tarkoitetaan, kun siihen kuuluu monia eri toimialoja.

EK:n mukaan työehdoista ja palkoista pitää sopia liittotasolla ja paikallisesti yrityksissä.       

Mielestäni vientialan toimiminen palkkajohtajana ja palkkakattona ei ole hyvä ajatus.  

Palkkakatosta muodostuisi palkkanormi, jota sitten jokseenkin kaikki toimialat enemmän tai vähemmän noudattaisivat. Itse asiassa silloin oltaisiin jokseenkin työntekijöiden vuosia sitten ajamassa solidaarisessa palkkapolitiikassa, jolla ei ole paljon tekemistä toimiala- ja yrityskohtaisen tuottavuuden kehityksen ja palkanmaksukyvyn kanssa. Työmarkkinoita tulisi kyllä uudistaa pääasiassa siten, että työehdoista sovitaan liitto- ja yritystasolla. Silloin palkkojen pitäisi perustua toimialan ja sen yritysten työn tuottavuuden kehitykseen sekä yritysten kannattavuuteen. Työnantajapuolella ensimmäinen tehtävä olisikin kehittää yrityksissä mahdollisimman yhdenmukainen toimialan kanssa vertailukelpoinen työn tuottavuuden mittari. Yritystasolla tällaista mittaria ei ole yleisesti käytössä, vaikka monissa yrityksissä seurataankin erilaisia osatuottavuuksien kehityksiä. Työn tuottavuusmittarin kehittäminen ja soveltaminen palkkaneuvotteluissa antaisi aika objektiivisen perustan palkankorotuksille ja allokoisi voimavaroja tuottavammille toimialoille ja yrityksiin parantaen siten myös koko kansantalouden kokonaistuottavuutta ja työllisyyttä. 

Pakkolakipaketille hallituksen toivoma parempi esitys

Hallituksen pakkolakipaketti menemättä yksityiskohtiin voitaisiin korvata osin julkisuudessakin esitetyillä toimenpiteillä seuraavasti:

– pääomatuloveroprosenttia korotettaisiin nykyisestä 3,5 prosentiyksikköä kolmen vuoden määräajaksi

– arvonlisäveroa korotetaan yhdellä prosenttiyksiköllä elintarvikkeiden arvonlisäveroa lukuun ottamatta

– sosiaalimaksuja siirretään työntekijöiden maksettaviksi SAK:n esityksen mukaisesti

– palkkoja tulevien kolmen vuoden aikana korotettaisiin vain hyvin maltillisesti

– liittotasojen neuvotteluissa sovittaisiin yhdenmukaisesti 30 %:n lomarahaleikkauksesta ja ensimmäisen sairauskarenssipäivän korvaamisesta lisätyötunneilla työntekijän niin halutessa

– palkkakaton muodostaisi yrityksen työn tuottavuuden kehitys kuitenkin siten, että palkkoja ei alenneta ilman erityisen painavaa syytä, vaikka työn tuottavuuden kehitys olisi negatiivinen. Erityisen painavana syynä olisi yrityksen konkurssiuhka tai hakeutuminen yrityssaneeraukseen. Lisäksi edellytettäisiin, että palkanalennusten jälkeen yrityksellä olisi jatkuvan kannattavan toiminnan edellytykset  

– palkoista sovittaessa huomioon otettaisiin myös yrityksen palkanmaksukyky eli kannattavuus ja vakavaraisuus

– ylityökorvaukset työntekijä halutessaan voisi ottaa vapaana sovitun ajan kuluessa sovittuna ajankohtana niistä määräaikaan mennessä sovittaessa. Jos sopimukseen ei päästä korvaukset maksettaisiin nykyisen käytännön mukaisesti. Sama oikeus olisi työnantajalla, jos se haluaa ylityökorvausten sijaan korvata ylityöt vapaana  

– valtio- ja kuntasektorilta vähennettäisiin työntekijöitä vähintään 15.000 henkilöllä vuositasolla luonnollisen poistuman kautta

– täsmäelvytykseen satsattaisiin seuraavan kolmen vuoden aikana miljardi euroa vuodessa. Kohteina olisivat ensisijaisesti valtion ja kuntien monet infrahankkeet, jotka toteutettaisiin joka tapauksessa myöhemmin ja talonrakennus, siinä erityisesti vuokra-asuntojen rakentaminen. Rahat näihin otettaisiin valtion osinkotuloista ja erityisesti Fortumin osinkotuloista vaikkapa miljadi vuodessa sen jakokelpoisten voittojen ollessa tälläkin hetkellä noin 6 miljardin ja likviditkin varat noin 10 miljardin euron luokkaa

– ansiotulojen verotusta erityisesti tulojen alapäässä voitaisiin alentaa sopivasti kompensoimaan leikkauksia    

– teollisten aineettomien ja aineellisten investointien poistosäännöksiä muutettaisiin siten, että ensi vuonna käynnistetyistä hankkeista voitaisiin tehdä nykyistä huomattavasti suuremmat poistot kolmena seuraavana vuonna                                                                                   

– rahapoliittisena toimenpiteenä kotitalouksien toimeentulon helpottamiseksi ja kulutuskysynnän turvaamiseksi asuntolainaa ei tarvitsisi lyhentää enintään kolmeen vuoteen, jos velallinen niin haluaa ja lainaa-aikaa pidennettäisiin vastaavasti enintään kolmella vuodella  

– tuotekehityksestä ja koulutuksesta suunnitellut leikkaukset peruttaisiin ainakin osittain.

 

 

 

 

askolampikari
Kirkkonummi

Ekonomisti
Liikkeenjohdon konsultti
Toiminut myös Oulun ja Helsingin yliopiston tuntiopettajana
Professori Jouko Paunion rahapoliittinen lisensiaattiseminaari
Kapteeni reservissä
Oik.yo

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu