Asko Lampikari

"Lapsilta ryöstämisen” välttäminen ja vaihtoehto hallituksen toimille

EU:n ja Suomen turmiollinen talouspolitiikka

Olen Kreikan kriisin alusta lähtien pitänyt EU:n ja Suomen talouspolitiikkaa virheellisenä.  Olen hyvin pitkälle nobelistien Joseph Stiglitzin ja Paul Krugmanin kanssa samaa mieltä harjoitetun politiikan turmiollisuudesta. Suomessa hallitus ja monet ekonomistit torjuvat heidän ja varsinkin Stiglitzin näkemykset sillä, että hän ei ymmärrä eikä tunne Suomen todellista taloudellista tilannetta. Tällainen on uskomaton väite. Kaikki tosiseikat puhuvat sen puolesta, että kurjistava talouspolitiikka on täydellisesti epäonnistunut niin EU:ssa kuin se tulee epäonnistumaan Suomessakin tähän astista enemmän, jos hallituksen leikkaukset ja palkanalennukset toteutetaan.

Kreikan valtiovelka oli kriisin alkaessa 120 % BKT:sta nyt se on yli 180 %. Työttömyys on kasvanut ennen näkemättömiin mittoihin. Sama kehityssuunta on jatkunut muissakin kriisimaissa ja tulee jatkumaan myös Suomessa monta vuotta. Todisteena harjoitetun talouspolitiikan siunauksellisuudesta on käytetty Latvian, Irlannin, Portugalin ja jopa Kreikan hienoista talouskasvua. On selvää, että kun taloutta oikein kiristetään, niin kyllä kasvukin lopulta lähtee käyntiin. Näinhän tulee käymään myös Suomessa monen nykyistä vielä ankeamman vuoden jälkeen.

Vastuuta Kreikan veloista olisi tullut jakaa enemmän päävelkojamaille eli Saksalle, Ranskalle ja Englannille. Suomen saatavat Kreikalta olisivat tulleet hoidetuksi, vaikka valtio olisi maksanut ne (muistaakseni noin 800 miljoonaa euroa) suoraan kotimaisille velkojille. Kreikalle ja muillekin pahasti velkaantuneille maille olisi tullut antaa jonkin asteinen akordi eli velkojen anteeksianto, niin se olisi nyt tehtyjä ratkaisuja vähemmän heikentänyt kysyntää Euroopassa ja saattanut Kreikan jaloilleen.

Olli Rehn toimi päämestarina kriisijunailuissa. Kirjoitin jo aikanaan, ettei kukaan uskalla sanoa, että hän on epäonnistunut tehtävissään. Nyt hän on elinkeinoministerinä siirtämässä näitä oppejaan Suomeen. Näyttää siltä, että tehtävissään epäonnistuneet politiikot siirtyvät EU:sta Suomeen ja päinvastoin.

Talous nousuun

EU:n talouden pääongelma on ollut jo vuosia jatkunut investointikysynnän puute. Se on myös Suomen ongelma ja osin sitä kautta syntynyt tuottavuuden heikko kehitys ja kustannuskilpailukyvyn heikentyminen sekä viennin hiipuminen. Esitin, niin kuin monet muutkin jo Kreikan kriisin syntyaikoihin, että investointien lisäämiseksi olisi käynnistettävä erityisesti infrastruktuuri-investointeja julkisen vallan toimesta. Suomessakin olisi käynnistettävä ifrahankkeita ja tuettava erilaisin toimenpitein investointeja ja oikein suunnattua tutkimus-ja tuotekehitystoimintaa. Menneinä vuosina on voittopuolisesti tuettu suuria yrityksiä, jotka eivät tukea olisi tarvinneet. 

Perusvirhe hajoitetussa talouspolitiikassa ei ole vain talouden  kiristystoimissa, vaan  olemattomissa talouden elvytystoimissa. Olisi tarvittu ja tarvitaan täsmäelvytystä. On varmaa, että elvytyskohteet, jotka eivät lähivuosina ainakaan muuten toteutuisi, loisivat uutta työtä ja parantaisivat työllisyyttä ja vähentäisivät työttömyyttä. Nuorten työttömyys on lisääntynyt hälyttävästi EU-alueella ja myös Suomessa. Myös työttömyyden kesto on pidentynyt. Tutkimukset osoittavat, että mitä pitempi työttömyysjakso on, sitä vaikeampi on löytää työtä. Tämän niin sanotun hystereesin vaikutuksesta työttömyys voi jättää varsinkin nuoreen negatiiviset jäljet koko elämän ajaksi. Stiglitz ei ole turhaan todennut hallituksen kaavailemista leikkauksista ja työmarkkinoiden muutoksista: ”Te ryöstätte lapsiltanne”.

EU:ssa ja EK:ssa on monen vuoden jälkeen ollut pakko todeta, että harjoitettu tiukka finanssipolitiikka ei ole saanut EU-aluetta talouskasvuun. Siksi EK on yrittänyt rahapolitiikan toistuvilla kevennyksillä elvyttää EU-alueen talouskasvua. Viimeisin EK:n mittava meneillään oleva 1140 miljardin elvytypaketti ei mielestäni saa kuitenkaan investointeja merkittävästi käyntiin. Syynä on se, että koska EK ei voi määrätä mihin rahamäärän lisäys käytetään, rahat menevät pääosin ihan muihin kohteisiin, esimerkiksi osakkeisiin ja keinotteluun, kuin reaali-investointeihin. Lisärahoituksen ehtona tulisi olla niin Suomessa kuin EU- alueellakin, että rahamäärän lisäys kohdennetaan reaali-investointeihin. Silloin, kun käyttämätöntä tuotantokapasiteettia on runsaasti, pelkkä rahamäärän lisäys ei saa liikkeelle investointeja, koska investointikysyntää ei ole. Tarvittaisiin siis täsmäelvytystä. Silloin valitut investointikohteet lähtisivät varmasti käyntiin eikä rahamäärän lisäys valuisi ulkomaille, kulutukseen, yritysten olemassa olevien velkojen maksuun ja omistajien taskuihin, vaan olisi lisäämässä myös varallisuuta ja työllisyyttä. 

Vaihtoehdot hallituksen toimille

Kannatan kyllä kustannuskilpailukyvyn parantamista. Keinoina olisivat palkankorotuksista pidättäytyminen, tutkimus- ja tuotekehitystoiminnan kehittäminen ja lisääminen, innovaatiojärjestelmän uudelleen organisointi ja täsmäelvytystoimet ja tuottavuuden parantaminen.

Jos palkanalennuksiin mennään, alennusten olisi kohdistuttava oikeudenmukaisesti kaikkiin palkansaaja- ja tulonsaajaryhmiin kaikkein pienituloisimmat poislukien. Sen tulisi koskea myös palkkioita, esimerkiksi palkkaan kuuluvia provisioita ja bonuksia. Nyt näyttää siltä, että nämä eivät kuulu hallituksen kaavailujen piiriin. Hallituksen suunnittelemat  palkanalennukset ovat epäoikeudenmukaisia ja muuttavat tulonjakoa paremmin ansaitsevien ja yritysten sekä omistavan luokan hyväksi. Kysymyksessä on usean miljardin menetykset yhteensä vuositasolla puhumattakaan usean vuoden menetyksistä.

Monet maamme johtavat ekonomistit ja valtiovarainministeriökin myöntää jo vähin erin sen tosiasian, että hallituksen kaavailemat leikkaukset toteutuessaan aiheuttavat ainakin aluksi työttömyyden lisääntymistä.

Hallitus vähentää koulutus-, tutkimus- ja tuotekehitystukia, jotka ovat tuottavuuden ja  viennin kilpailukyvyn ja sitä kautta työllisyyden kannalta vahingollisia. Hallituksen vakiohokema leikkausten vastustajille ja elvytystä vaativille on, että Suomi on taloudellisesti niin heikossa jamassa, että leikkaukset ovat välttämättömiä pakon sanelemina. Toinen perusteeton hokema on, että valtiolla ei ole varaa jättää tekemättä leikkauksia ja samanaikaisesti elvyttää. Valtiovarainministeri Stubbin mukaan seitsemän vuotta on elvytetty ja tässä on tulos. Monet ovat aivan oikein huomauttaneet, ettei ulkomaisen velan lisääntyminen ja alijäämäinen valtion budjetti ole mitään elvytystä.

Valtion vastatessa valtionyhtiöiden omistajaohjauksesta se halutessaan voi saada osinkotuloja valtionyhtiöistä vähintään  vaikkapa 4 miljardia euroa aiemman kaiketi vajaan parin miljardin sijasta. Tästä voitaisiin käyttää pari miljardia täsmäelvytykseen. Tämä parantaisi työllisyyttä karkeasti arvioiden noin 50.000 työntekijällä ja lisäisi valtion verotuloja merkittävästi, jopa lähes miljardin verran. Esimerksi Fortum voisi jakaa osinkoja pari miljardia euroa voittovaroistaan ja noin 10 miljardin euron likvideistä varoistaan ilman, että se katsottaisiin poikkeukselliseksi osingonjakoa valtiolle estäväksi tekijäksi. Talous lähtisi varmasti kasvuun. Pääasiallisina investointikohteina voisivat olla infrarakentaminen ja talonrakennus. Hallituksen elvytystoimenpiteet kärkihankkeineen ovat tähän nähden näpertelyä ja kosmetiikkaa, joka vain supistaa taloutta.

Kestävyysvajeen umpeen kurominen

Kestävyysvaje voidaan kuroa umpeen muutaman vuoden sisällä pääasiassa kahdella toimenpiteellä. Yhden prosentin vuosittainen talouskasvu saavutetaan edellä mainituin toimenpitein. Lisäksi valtion ja kuntien menoja voidaan merkittävästi vähentää ilman leikkauksia palkkoihin luonnollisen poistuman kautta ja rationoimalla toimintoja ja vähentämällä ylipaisunutta byrokratiaa niin, että tullaan merkittävästi pienemmällä henkilömäärällä toimeen. Henkilöstön luonnollinen poistuma seuraavan 15 vuoden aikana  valtio- ja kuntasektorilta on noin 300.000 tyuöntekijää. Painotus yksityisen sektorin hyväksi nostaa myös työn tuottavuutta siitä syystä, että yksityisellä sektorilla työn tuottavuus on valtio- ja kuntasektoria parempi.          

 

       

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän MattiParkkinen kuva
Matti Parkkinen

Talouspolitiikassa yksi keskeinen vaikuttamistapa on käsitteiden hämärtäminen, jota valtamedia ei halua oikaista. Suomessa ei ole elvytetty sitten Vanhasen hallituksen toimien. Kok8 ajan mediassa esitetään väitteitä pitkään jatkuneesta elvyttävästä talousåolitiikasta mm. valtiovarainmimisteri Stubbin toimesta. Stubbin täytyy tietää väitteensä valheiksi, mutta hän jatkaa sinnikkäästi valehtemista, koska vain noin prosentti suomalaisista ymmärtää elvytyksen käsitteen. Yle rehellisen tiedonvälityksen lipunkantajana ei tätä valhetta tietenkään halua oikaista. Valehtelu on nykyään niin yleistä, että minäkin aika oikeistolaisena ajatteöijana olen leimautunut varsin radikaaliksi toimijaksi, vaikka ennen kaikkea en vain siedä valehtelemista,

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Maailmassa on paljon muitakin taloustieteilijöitä - jopa Nobel voittajia - jotka
eivät yhdy Krugmanin tai Stiglitzin näkemyksiin.

Suomeen kaivataan runsaasti enemmän yksityisrahoitteista työtä ja vientiä, muuten todelliset leikkaukset ovat jatkossa täysin väistämättömiä. Vuodesta 2009 lähtien on selvitty elintasoa ja kulutusta ylläpitäen tulevien sukupolvien varoin velkaantumalla rajusti ( julkinen velka ja kotitalouksen velka ), sekä veronkorotuksin.

Lampikarilta voisikin kysyä, mikä on velkaantumisen raja yläpäässä ja entä sitten, kun se on saavutettu ?

Käyttäjän askolampikari kuva
Asko Lampikari

Tietysti on muitakin taloustieteilijöitä, joiden näkemykset poikkeavat Krugmanin tai Stiglitzin näkemyksistä. Valitettavasti Euroalueella on noudatettu talouskuripolitiikkaa ja Suomessakin on tarkoitus noudattaa tulevina vuosina. Olisi mielenkiintoista tietää, että kuka nobelisti kannattaa leikkauksia ilman reunaehtoja. Minulla ei ole tiedossa.

Olen samaa mieltä työn ja viennin tarpeellisuudesta. Siinä se juttu onkin, että miten työtä ja vientiä saadaan aikaan. Ei ainakaan pelkillä nykyisenlaisilla leikkauksilla vuosiin. Rationointia, uusia ja kehitettävä entistä parempia tuotteita, innovaatioita ja "leikkauksia" on tehtävä jatkuvasti ja koko ajan. Näin ei ole tehty varsinkaan julkisella sektorilla ja siksi henkilöstö ja byrokratia on kasvanut ylisuureksi. Yksityiselläkään sektorilla ei ole tehty merkittävästi sellaisia innovaatioita, että suomalaiset tuotteet kävisivät maailmalla kaupaksi. Yksikkötyökustannusten alentamisella kilpailukyvyn parantamiseksi ei vientiä saada merkittävästi lisättyä.

Kysyt velkaantumisen ylärajaa. Tähän on monta vastausta mielestäni. Yksi raja on siinä, kun eduskunta ei hyväksy lisävelanottoa. Perustuslain mukaan eduskunta päättää velanotosta.

Yläraja on myös siinä, kun rahoittajat menettävät luottamuksensa valtion velanhoitokykyyn.

Kun valtion tulot eivät riitä velanhoitokuluihin ollaan ainakin lähellä ylärajaa.

Euromaiden 60 %:n osuus bkt:sta ei ole yläraja, vaan toivottava.
Todettakoon, että Eurostatin tilaston mukaan euromaiden keskimääräinen valtion velka bkt:sta viime vuoden lopussa oli 91,9 %. Suomessa velan osuus bkt:sta elokuun lopussa tänä vuonna oli 48,7 %.

Jos sellainen tilanne syntyisi, että Suomen valtio ei saisi luottoa kotimaasta eikä ulkomailta, on vaikea sanoa, että mitä tapahtuisi, vaikka kysymys on Suomen kohdalla on aika teoreettinen. Kreikka on hyvä esimerkki siitä, mitä voi tapahtua, kun maa tuskin koskaan pystyy maksamaan velkojaan ja siitä huolimatta sitä rahoitetaan, vaikka velkojen osuus bkt:sta on noin 180 %.

Toimituksen poiminnat