Suomen kustannuskilpailukyvyn merkitystä yliarvioidaan
Nokian tutkimusjohtaja Aki Kangasharju kirjoitti HS:n Vieraskynäpalstalla 18.11.2015, että kansainvälisessä vertailussa Suomi on vielä heikommassa kunnossa kuin yleisesti uskotaan. Kirjoitus oli otsikoitu ”Suomen kilpailukyvyn puutetta aliarvioidaan.” Hänen mukaansa hallituksen esittämän 15 prosentin kustannuskilpailukyvyn parantamisen sijaan kilpailukyvyn vaje saattaa olla jopa 17 prosenttia. ” Silloin uudistusten pitäisi olla aiemmin esitettyä kunnianhimoisempia, eikä niitä pitäisi vesittää kompromisseilla.” Kirjoitus myötäilee HS:n omaksumaa EK:n linjaa ja ansaitsee kriittisen tarkastelun.
Kirjoittajan mielestä kustannuskilpailukyvyn mittaaminen ei ole eksaktia tiedettä. Kukaan ei tiedä tarkasti, kuinka paljon kilpailukykyä pitäisi parantaa. Hän kuitenkin näyttää tietävän, että vaje saattaa olla jopa 2 prosenttiyksikköä hallituksen arviota suurempi. Tämä on mielestäni jo aika tarkka arvio.
Kangasharjun mukaan Suomen kilpailukyky on laskenut OECD-maihin verrattuna 11 prosenttia parissakymmenessä vuodessa eikä palkansaajien 9 prosentin tarjous kuroisi edes tätä kuilua kiinni. Kun tuottavuuden kehitystä oikaistaan bruttokansantuotteen hinnan kehityksellä kilpailukykyä on menetetty jopa 17 prosenttia.
Kangasharju puhuu kirjoituksessaan Suomen kilpailukyvystä täsmentämättä, että mitä kilpailukykyä hän itse asiassa tarkoittaa. Kirjoituksesta saa helposti sen käsityksen, että hän tarkoittaa vientihintojemme kilpailukykyä ja myös kustannuskilpailukykyä. Nämä eivät ole samoja asioita. Vientihinnat eivät riipu pelkästään palkkakustannusten ja tuottavuuden kehityksestä, vaan lukuisista muistakin tekijöistä. Reaalinen kilpailukyky on sitä paitsi kustannuskilpailukykyä tärkeämpi kilpailukyvyn mittari. Jos reaalinen kilpailukyky on hyvä ja kunnossa, on samantekevää mikä on kustannuskilpailukyky. Reaalinen kilpailukyky tarkoittaa kaikkia niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat tuotteen tai palvelun haluttavuuteen enemmän kuin muut markkinoilla olevat tuotteet. Näitä tekijöitä ovat muiden muassa tuotteen tekniset ominaisuudet, innovatiivisuus, teknologian taso, infra, uutuusarvo, palvelukokonaisuus, toimitusvarmuus ja sen jatkuvuus jne. Nyt julkinen valta tavoittelee ja Kangasharjukin tukee yksipuolisesti ratkaisuja, joilla yritetään korjata kertaheitolla reaalisessa kilpailukyvyssä tehdyt laiminlyönnit ja puutteet. Korjausliikkeellä pyritään jopa korjaamaan palkoista ja tuottavuuden kehityksestä riippumattomia vientihintojen kipailukykyyn vaikuttavia tekijöitä. Tällainen on todella kunnanhimoinen yritys, jota ei saisi vesittää kompromisseilla Kangasharjun mukaan.
Kangasharjun mukaan, kun tuntipalkkojen kehitystä verrataan perinteiseen tuottavuuteen (so. tuottavuuden kehitykseen) hinnan korjaukset huomioon ottaen, kilpailukykyä on menetetty siis jopa 17 prosenttia. Kangasharju puhuu perinteisestä tuottavuudesta ja bruttokansantuotteen oikaisemista hintojen korjauksella. Nyt on kuitenkin niin, että perinteistä tuottavuuden kehitystä määritettäessä bruttokansantuote on jo deflatoitu hintakorjauksella. Kirjoituksesta saa kyllä sen käsityksen, että Kangasharju tekee bruttokansantuotteeseen korjauksen jo tehdyn korjauksen päälle. Tämä tietenkin johtaa virheelliseen päätelmään tuottavuuden kehityksestä ja kilpailukyvystä.
Tuottavuuden kehitys kansantaloudessa, toimialoilla ja yrityksissä on hyvinvointiyhteiskunnan ja viennin kilpailukyvyn kannalta avainkysymys. Siksi on hämmastyttävää tuottavuuden merkitykseen ja sen ympärillä käytävään keskusteluun nähden, että harva yritys ymmärtää ja osaa määritellä tuottavuuden käsitteen oikein ja äärimmäisen harva yritys, suuristakaan yrityksistä, seuraa tuottavuutensa kehitystä systemaattisesti mahdollistaakseen siten muiden muassa vertailun koko kansantalouden ja toimialansa tuottavuuskehitykseen. Tämä johtuu monesta eri syystä. Työnantajajärjestöt ja julkinen valta eivät ole tukeneet yrityskohtaista tuottavuuden seurantamenetelmien kehittämistä, yritykset eivät ymmärrä riittävästi tuottavuuden ja kannattavuuden välistä yhteyttä eikä yritysten laskentajärjestelmiä ole kehitetty tuottavuuden mittaamista ja seurantaa varten. Ken epäilee tätä väitettä, menköön kysymään miltä tahansa yritykseltä, että miten heidän tuottavuutensa on kehittynyt, niin huomaa, että saa hyvin epämääräisiä vastauksia tai ei saa mitään vastausta.
On höpöä puhua Suomen (kustannuskilpailu)kyvystä. Vertailuja voi tehdä vain toimialakohtaisesti.
http://grohn.puheenvuoro.uusisuomi.fi/202341-sipil…
Ilmoita asiaton viesti
Olen jokseenkin samaa mieltä vertailukelpoisuudesta. Tämä johtuu lukemattomista puutteista, joita tällaiseen vartailuun sisältyy. Näistä joitakin seuraavassa:
OECD:hen kuuluu 34 hyvin erilaista maata. Näistä mainittakoon Korea, Turkki, Australia, Meksiko, Uusi-Seelanti, USA ja Yhdistynyt kuningaskunta. OECD-maiden elinkeinorakenne on hyvin erilainen, työvoimakustannusten käsite usein erilainen eli kustannukset tehtyä työtuntia kohden, työtunneista saattaa puuttua työtunteja tai niihin luetaan tehtyihin työtunteihin kuulumattomia tunteja, työkustannuksiin eri maissa saatetetaan lukea erilaisia toisistaan poikkeavia sosiaali- ja sivukuluja, palkka riippuu myös koulutustausta, teknologian tasosta, joka poikkeaa toisistaan, myös laskentavirheitä sattuu.
Eri maiden vertailtavuutta parantaa jonkin verran se tilastollinen tosiseikka, että mitä suurempi aineisto on, sitä enemmän aineistoon sisältyvät virheet kumoavat toisiaan, koska virheitä on suuntaan ja toiseenkin.
Kyllä toimialakohtaiseen vertailuun sisältyy samoja puutteita kuin maiden vertailuunkin. Toki toimialakohtainen vertailu on maiden vertailua tarkempaa.
Ilmoita asiaton viesti
Olen päätellyt, että hallituksen esittämä 15 % tarkoittaa vain sitä, että yksikkötyökustannukset ovat nousseet meillä 15 %-yksikköä enemmän kuin esimerkiksi Saksassa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Saksassakin ne ovat nousseet noin 10 % ja meillä 25 %. Kymmenen vuotta sitten meillä yksikkötyökustannukset olivat selvästi alemmat kuin Saksassa ja nyt olemme kutakuinkin tasoissa.
Yksikkötyökustannukset eli työkustannusten osuus tuotteen hinnasta voidaan kirjoittaa myös muotoon työkustannukset/työn tuottavuus ja meillä niiden nousu voidaan selittää pääasiassa tuottavuuden laskulla, joka taas johtuu elektroniikka- ja metsäteollisuuden alasajosta.
Olet aivan oikeassa siinä, että ainakin yksikkötyökustannuksissa mitattua hintakilpailukykyä tai jopa tuotteiden hintoja tärkeämpää on tuotteiden laatu. Meidän pitäisi keksiä sellun, lankkujen ja öljytuotteiden tilalle laadukkaita kuluttajatuotteita, jotka revitään käsistä hinnasta riippumatta.
Ilmoita asiaton viesti
Tuollainen vertailu ei ole mahdollista, koska toimalarakenteet merkittävästi erilaiset.
Ilmoita asiaton viesti
Asko,
veit sanat suustani.
Kangasharju on jatkuvasti jäänyt kiinni löysistä puheistaan. Ja sopivasti ne aina myös ajoittuvat meneillään oleviin työmarkkinaneuvotteluihin. Tosin itseriittoisuuttakin on muille jaettavaksi. Otollinen toimittajalle.
Tutkiskelin taannoin Kangasharjun puheiden todenperäisyyttä alan tilastoista ja muusta luotettavasta materiaalista, enkä hänen väitteilleen tukea löytänyt. Päinvastoin; tarkoituksen hakuisuus kävi selväksi. Tilastoista saa mitä haluaa.
http://www.ilkka.fi/mielipide/yleis%C3%B6lt%C3%A4/…
Ilmoita asiaton viesti
Mitäpä moisesta, kun on muiden rahaa, millä mällätä.
Kuitenkin Suomen viennin tulisi olla bn.30 miljadia euroa suurempi, että edes selviytyisimme nykyisistä menoautomateistamme.
Santala voisi pohtia , mitä sen jälkeen, kun rahan hinta kallistuu ja maksajat vetävät hihnat kiinni Kreikan tavoin ?
Ilmoita asiaton viesti
Vientiä tarvitaan vain jotta voidaan tuoda. Krugman
Ilmoita asiaton viesti
Krugman ei varmasti teoriassaan tarkoittanut napapiirin lilliputtivaltiota.
Kai nyt maailmasta muitakin talouden tietäjiä löytyy, kuin estradille nostetut Krugman ja Stiglitz, joita vasen käsi näyttäisi lainaavan jo epätoivon vimmalla.
Gröhnin kommentti ” Vientiä tarvitaan vain jotta voidaan tuoda ” on lapsellisuudessaan ja naiviudessaan lähes yksinkertaisen luoma hokema.
Ilmoita asiaton viesti
Taloustieteen fakta 90-luvulta.
http://grohn.puheenvuoro.uusisuomi.fi/202949-yrity…
Ilmoita asiaton viesti
Leikkaamalla ja säästämällä talous supistuu, BKT laskee, työttömyys nousee ja valtion verotulot laskee samalla kun menot lisääntyy.
Ilmoita asiaton viesti
Näin tulee tapahtumaan hallituksen esittämillä toimenpiteillä.
Ilmoita asiaton viesti
Kaikki toki toivoivat jo vuodesta 2009 saakka uusia kaiken mullistavia firmoja, teknologioita ja asiakkaita. Kaikkea tätä syntyi maailmalla. Meilläkin oli hetkemme. Rovion valuaatioksi heiteltiin markkinoilla pari miljardia, sitten tuli Supercell joka oikeasti ylitti 2 mrd valuaation ihan toteutuneella kaupalla. Osa uskoi Nokian Windows-puhelimiin. Kone jatkoi hyvää kasvuaan.
Mutta se ei riittänyt. Julkinen sektori paikkasi kovasti vuosi vuodelta väheneviä työpaikkoja korottamalla sosiaalietuuksia ja lisäämällä muutenkin julkisia menoja. Menoja lisättiin niin paljon että suomalaisten reaalinen ostovoima nousi kriisin aikana useita prosentteja vaikka BKT laski. Mitä me saimme? Vaihtotaseen raskaan alijäämän, jatkuvan työpaikkakadon ja velkaa. Lisääntynyt yksityinen kulutus painui suoraan ulkomaille. Myöskään palkat eivät laskeneet, minkä pitäisi olla normaali korjaava toimenpide.
Asiakkaista ja markkinoista ei ole pulaa. Vuodesta 2009 maailmantalous on kasvanut 3-4% vuosittain. Mutta Suomen talous jatkaa kyntämistään.
Kaikki haluaisivat niitä parempia tuotteita ja myyjiä, mutta kauanko niitä voi odotella? Ja mitä muita keinoja hallituksella olisi nyt käytössä? Yksityisen kulutuksen kasvatuksen tie on nyt mielestäni katsottu jo loppuun. Se oli tuhoisa strategia. Innovaatioita ja niitä parempia myyjiä taas ei voi luoda taikasauvalla.
Ilmoita asiaton viesti
Mikä on sitten sinun ratkaisusi? Palkkojen ja sosiaalietuuksien leikkaaminen? Suomen talous vaan valitettavasti pyörii nykyisin kotimaisen kysynnän varassa, koska teollisuus ei yrittänytkään kehittää ajoissa uusia vientituotteita. Nykyiset tärkeimmät vientituotteet sellu, paperi, sahatavara ja öljytuotteet eivät mene kaupaksi, vaikka niitä tehtäisiin orjatyövoimalla. Tällä menolla Suomesta tulee halpatyövaltio, jonka kansalaiset saavat leipänsä erilaisista alihankintatöistä ja rikkaampien palvelemisesta.
Ilmoita asiaton viesti
Katso viimeisin blogikirjoitukseni.
Ilmoita asiaton viesti
Katso viimeisin blogikirjoitukseni ”Lapsilta ryöstämisen” välttäminen ja vaihtoehto hallituksen toimille.
Ilmoita asiaton viesti
En nyt kommentoi sentterin kirjoitusta mitenkään ihmeellisesti. Olisi kirjoittajan luotettavuuden kannalta parempaa, että hän tietäisi edes kohteensa oikean työnantajan. Se ei ole Nokia Oyj, vaan pankkikonserni Nordea. No joo, alkavat toki samalla kirjaimella, mutta siihen se tarkkuus sitten jääkin.
Kirjoittaja voisi muistella Kangasharjun profiilista avointa kokoomuslaisen politiikan puolustajan roolissa. Tietysti voinkin olla väärässä. Kaikessa.
Ilmoita asiaton viesti