Suomen kustannuskilpailukyvyn merkitystä yliarvioidaan

Nokian tutkimusjohtaja Aki Kangasharju kirjoitti HS:n Vieraskynäpalstalla 18.11.2015, että kansainvälisessä vertailussa Suomi on vielä heikommassa kunnossa kuin yleisesti uskotaan. Kirjoitus oli otsikoitu ”Suomen kilpailukyvyn puutetta aliarvioidaan.” Hänen mukaansa hallituksen esittämän 15 prosentin kustannuskilpailukyvyn parantamisen sijaan kilpailukyvyn vaje saattaa olla jopa 17 prosenttia. ” Silloin uudistusten pitäisi olla aiemmin esitettyä kunnianhimoisempia, eikä niitä pitäisi vesittää kompromisseilla.” Kirjoitus myötäilee HS:n omaksumaa EK:n linjaa ja ansaitsee kriittisen tarkastelun.

Kirjoittajan mielestä kustannuskilpailukyvyn mittaaminen ei ole eksaktia tiedettä. Kukaan ei tiedä tarkasti, kuinka paljon kilpailukykyä pitäisi parantaa. Hän kuitenkin näyttää tietävän, että vaje saattaa olla jopa 2 prosenttiyksikköä hallituksen arviota suurempi. Tämä on mielestäni jo aika tarkka arvio.

Kangasharjun mukaan Suomen kilpailukyky on laskenut OECD-maihin verrattuna 11 prosenttia parissakymmenessä vuodessa eikä palkansaajien 9 prosentin tarjous kuroisi edes tätä kuilua kiinni. Kun tuottavuuden kehitystä oikaistaan bruttokansantuotteen hinnan kehityksellä kilpailukykyä on menetetty jopa 17 prosenttia.

Kangasharju puhuu  kirjoituksessaan Suomen kilpailukyvystä täsmentämättä, että mitä kilpailukykyä hän itse asiassa tarkoittaa. Kirjoituksesta saa helposti sen käsityksen, että hän tarkoittaa vientihintojemme kilpailukykyä ja myös kustannuskilpailukykyä. Nämä eivät ole samoja asioita. Vientihinnat eivät riipu pelkästään palkkakustannusten ja tuottavuuden kehityksestä, vaan lukuisista muistakin tekijöistä. Reaalinen kilpailukyky on sitä paitsi kustannuskilpailukykyä tärkeämpi kilpailukyvyn mittari. Jos reaalinen kilpailukyky on hyvä ja kunnossa, on samantekevää mikä on kustannuskilpailukyky. Reaalinen kilpailukyky tarkoittaa kaikkia niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat tuotteen tai palvelun haluttavuuteen enemmän kuin muut markkinoilla olevat tuotteet. Näitä tekijöitä ovat muiden muassa tuotteen  tekniset ominaisuudet, innovatiivisuus, teknologian taso, infra, uutuusarvo, palvelukokonaisuus, toimitusvarmuus ja sen jatkuvuus jne. Nyt julkinen valta tavoittelee ja Kangasharjukin tukee yksipuolisesti ratkaisuja, joilla yritetään korjata kertaheitolla reaalisessa kilpailukyvyssä tehdyt laiminlyönnit ja puutteet. Korjausliikkeellä pyritään jopa korjaamaan palkoista ja tuottavuuden kehityksestä riippumattomia vientihintojen kipailukykyyn vaikuttavia tekijöitä. Tällainen on todella kunnanhimoinen yritys, jota ei saisi vesittää kompromisseilla Kangasharjun mukaan.

Kangasharjun mukaan, kun tuntipalkkojen kehitystä verrataan perinteiseen tuottavuuteen   (so. tuottavuuden kehitykseen) hinnan korjaukset huomioon ottaen, kilpailukykyä on menetetty siis jopa 17 prosenttia. Kangasharju puhuu perinteisestä tuottavuudesta ja bruttokansantuotteen oikaisemista hintojen korjauksella. Nyt on kuitenkin niin, että perinteistä tuottavuuden kehitystä määritettäessä bruttokansantuote on jo deflatoitu hintakorjauksella. Kirjoituksesta saa kyllä sen käsityksen, että Kangasharju tekee bruttokansantuotteeseen korjauksen jo tehdyn korjauksen päälle. Tämä tietenkin johtaa virheelliseen päätelmään tuottavuuden kehityksestä ja kilpailukyvystä.

Tuottavuuden kehitys kansantaloudessa, toimialoilla ja yrityksissä on hyvinvointiyhteiskunnan ja viennin kilpailukyvyn kannalta avainkysymys. Siksi on hämmastyttävää tuottavuuden merkitykseen ja sen ympärillä käytävään keskusteluun nähden, että harva yritys ymmärtää ja osaa määritellä tuottavuuden käsitteen oikein ja äärimmäisen harva yritys, suuristakaan yrityksistä, seuraa tuottavuutensa kehitystä systemaattisesti mahdollistaakseen siten  muiden muassa vertailun koko kansantalouden ja toimialansa tuottavuuskehitykseen. Tämä johtuu monesta eri syystä. Työnantajajärjestöt ja julkinen valta eivät ole tukeneet yrityskohtaista tuottavuuden seurantamenetelmien kehittämistä, yritykset eivät ymmärrä riittävästi tuottavuuden ja kannattavuuden välistä yhteyttä eikä yritysten laskentajärjestelmiä ole kehitetty tuottavuuden mittaamista ja seurantaa varten. Ken epäilee tätä väitettä, menköön kysymään miltä tahansa yritykseltä, että miten heidän tuottavuutensa on kehittynyt, niin huomaa, että saa hyvin epämääräisiä vastauksia tai ei saa mitään vastausta.               

 

askolampikari
Kirkkonummi

Ekonomisti
Liikkeenjohdon konsultti
Toiminut myös Oulun ja Helsingin yliopiston tuntiopettajana
Professori Jouko Paunion rahapoliittinen lisensiaattiseminaari
Kapteeni reservissä
Oik.yo

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu