*

Asko Lampikari

Hallitus on kulkemassa kohti hajoamistaan

Pääministeri Sipilä on arvioinut taloustilanteen korjaamiseski tarvittavat toimenpiteet ja palkansaajajärjestöjen reaktiot niihin pahoin väärin. Vaikka pääministerissä onkin jonkin verran nähtävissä perääntymisen merkkejä. Vastakkainasettelu ei sillä ratkea, jos hallitus ei luovu ehdottomina pitämistään 5 %:n yksikkötyökustannusten alentamisen tavoitteestaan  ja työntekijöiden työehtoja merkittävästi heikentävistä epäoikeudenmukaisista ja kohtuuttomista pakkokeinoista.

Talouskasvun aikaansaamiseksi keskusteluissa käytetyt käsitteet, väitteet ja keinot ovat olleet yhtä sekasotkua niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla.

Pääministeri esitti aluksi 5 %:n ” tuottavuushyppyä”. Se on täysin epärealistinen ja mahdoton tavoite. Määrittelemättä jäi, että mitä hän tuottavuudella tarkoittaa. Ilmeisesti kuitenkin ihan  jotakin muuta kuin tuottavuutta. Julkisessa keskustelussa putkahtaa vähän väliä esiin virheellisesti ymmärretty tuottavuuden käsite. Viimeksi 17.9 käydyssä TV-keskustelussa Kokoomuksen valtuuston jäsen esitti, että palkka-aletta tarvitaan tuottavuushyppyä varten. Palkkojen alentaminen tai korottaminen sinänsä ei vaikuta tuottavuuteen tippaakaan. Hallituskin on huomannut tuottavuushyppynsä mahdottomuuden ja siksi se  on  alkanut vaatia kilpailukykyvyn ja työllisyyden parantamiseksi 5 %:n yksikkötyökustannusten alentamista jokseenkin unohtaen ”tuottavuushypyn”.

Aluksi vientikilpailukyvyn jälkeenjääneisyyttä perustelttiin kilpailijamaitamme korkeammilla palkkakustannuksilla. Osoittautui, etteivät ne ole kilpailijamaitamme, Saksaa, Ruotsia ja Tanskaa korkemmat. Seuraavaksi väitettiin, että palkkatasot eivät eroa olennaisesti näistä maista, mutta meillä palkkojen sivukulut ovat näitä maita selvästi korkeammat. Kun tutkimukset osoittivat, etteivät nämäkään ole meillä juuri korkeammat, professorien voimin todisteltiin, että kumulatiiviset palkkakustannukset ovat meillä huomattavasti korkeammat kuin kilpailijamaissamme ja jälkeenjääneisyytemme kilpailukyvyssä on 10-15 %. Monien kansainvälisten tutkimuslaitosten mukaan kilpailukykymme sijoittuu aivan eturiviin. Ei se ole kilpailijamaitamme hunompi, jos ei parempikaan.     

Valtiovarainministeri Stubbin mukaan 5 % :n palkanalennus parantaa työllisyyttä kymmenillä tuhansilla. Tosiasiassa ostovoima ja kysyntä vähenee noin neljällä miljardilla. Tämä lisää työttömyyttä  karkeasti noin 100.000 työntekijällä alkuvaiheessa. Aalto-yliopiston taloustieteellisen tutkimuskeskuksen mukaan työttömyys kasvaa hieman aluksi, mutta ostovoima muka ei kovin paljon laske, koska yritykset pudottavat hintojaan kustannusten laskiessa. Tämä pitää vain osittain paikkansa. Hintajousto alaspäin on tutkimusten mukaan huono. Yritykset mieluiten parantavat kannattavuuttaan ja jakavat kasvaneista tuloksista johdolle ja omistajilleen palkkoja, osinkoja ja muita etuja kuin alentavat hintojaan. Hintojakin tietysti alennetaan jossakin määrin niissä tuotteissa ja palveluissa, joissa markkinat ovat kilpaillut. Vielä vähemmän yritykset palkkaavat lisätyöntekijöitä, jos kannattavuus paranee. Tietenkin tällaisiakin yrityksiä on olemassa. Työttömyyden kasvua lievittää hiukan vientihintakilpailukyvyn paraneminen, mutta heiveröinen viennin ja työllisyyden lisäys näkyvät aikaisintaan 1-2 vuoden päästä.

Yksikkötyökustannusten alentamisen vaarana on erityisesti kotimaisen kysynnän heikentymisen ja työttömyyden kasvun ohella deflaatio ja viime kädessä jopa tätä pahempi stagnaatio, josta ei olla enää kovin kaukana nytkään ilman palkkatason laskuakin. 

Ongelmana ei ole palkat ja viennin hintakilpailukyky, vaan vuosia jatkunut heikko tuottavuuskehitys koko kansantaloudessa ja kaikilla toimialoilla. Tämän johdosta talouskasvu, joka perustuu tuottavuuden kasvuun, on jäänyt mitättömäksi. Tähän on taas pääasiallisina syinä innovaatioiden ja investointien vähäisyys. Onkin aihetta ihmetellä, miksi hallitus ei tuottavuuskehityksen parantamiseksi ole luonnut riittävästi edellytyksiä; verotuksellisia, poistosäännösten laajentamista  yms. Päinvastoin. koulutus, tutkimus- ja kehitystukia on karsittu reippaasti.

Kansainvälisessä vertailussa Suomen innovaatiojärjestelmää on pidetty esimerkillisenä, johon suomalaiset itsekin ovat tuudittautuneet, kuten moneen muuhunkin petolliseen itsetyytyväisyyteen. Koulutusjärjestemän erinomaisuus on toinen esimerkki. Tässä onkin suuri virhe, kun innovaatio- ja koulutusjärjestelmää voisi edelleen kehittää ja ne voisivat olla vielä paljon nykyistä parempia. Keinoja näihin kyllä olisi. 

Pääministeri Sipilän on vaikea luopua esittämistään vaatimuksista, koska hän on unohtanut hyvän neuvottelijan yhden kultaisen säännön; järjestää itselleen kunniallinen perääntymistie tarvittaessa kasvoja menettämättä. Nyt tätä tietä ei ole. Ellei hallitus peräänny pakkokeinoista eivätkä palkansaajajärjestöt halua neuvotella tai neuvottelutapauksessa sovintoon ei päästä, on jokseenkin selvää, että työnseisauksien ja jopa mahdollisen yleislakon  seurauksena on hallituksen hajoaminen. Hajoaminen voi tapahtua ainakin kahdella tavalla.

Sisäisesti hallituksessa syntyy erimielisyyksiä niin, että Perussuomalaiset eroavat tai joutuvat eroamaan hallituksesta tai luottamuslauseäänestyksessä menemään opppposition puolelle säilyttääkseen kannatuksensa rippeet ulkoisen paineen johdosta. Hyvin todennäköinen on toinen vaihtoehto, jonka mukaan pääministeri ilmoittaa  hallituksensa erosta ottaakseen hänelle kuuluvaa vastuuta yhteiskuntarauhan säilyttämisestä tai/ja katsoessaan itsensä ja hallituksen epäonnistuneen tehtävissään.             

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Kiitokset Asko Lampikarille hallituksen kelvotonta talouspolitiikkaa ruotivasta ja selventävästä kirjouksesta. Samalla asialla on myös amerikkalainen nobelisti Joseph Stiglitz. Hänen ajatuksistaan oli pitkä kirjoitus tämän päivä (20.9.) Helsingin Sanomissa.

Toimituksen poiminnat