Asko Lampikari

KESTÄVYYSVAJEEN KATTAMISEN KEINOISTA

Kestävyysvaje

Suomi ottaa tänä vuonna ainakin 7,1 miljardia euroa uutta velkaa budjettivajeen täyttämiseksi. Pääministeri Katainen on kehuskellut hallituksen sopeuttaneen jo tähän mennessä valtion tuloja ja menoja 5 miljardin euron arvosta. Melko hämäräksi on jäänyt, että mistä tämä sopeutus muodostuu. Valtiovarainministeri on selitellyt sen muodostuvan siitä, että ilman sopeutustoimia budjettivaje olisi ollut 5 miljardia suurempi kuin nyt.

Pääministeri Katainen on moneen otteeseen perustellut sote- ja kuntauudistusten välttämättömyyttä kestävyysvajeen umpeen kuromisella, hyvinvointivaltion säilyttämisellä ja työllisyydellä. Muita monilla eri tahoilla usein esitettyjä keinoja menojen ja tulojen tasapainottamiseksi ja hyvinvointipalvelujen turvaamiseksi ovat eläkeiän nostaminen, työurien pidentäminen, työntarjonnan lisääminen ja erityisen kasvurahaston perustaminen uusien työpaikkojen luomiseksi ja talouskasvun aikaan saamiseksi.

Sote- ja kuntauudistuksessa meneillään olevat selvitykset myöhäissyntyistä kosmetiikkaa

Pääministeri Katainen arvosteli ylhäältä alas johtamista. Hallitus on itse menetellyt juuri näin. Se on lähtenyt ajamaan sote- ja kuntauudistuksia ylhäältä alas menetelmällä välittämättä paljoakaan asiantuntijoiden ja kansalaisten näkemyksistä ideoista puhumattakaan. Kataisen mainitsemaa kielteistä ilmapiiriä ei paranna se, että minkäänlaisia selkeitä analyyseja sote- ja kunta-asioista ei ole esitetty sen paremmin kuin vaikuttavuusarvioita ja taloudellisia laskelmiakaan hallituksen ilmeisesti jo päättämistä sote- ja kuntauudistuksista. Meneillään olevat selvitykset ovat kosmetiikkaa. Tämä on kansalaisten pahaa aliarviointia.

Sote- uudistuksessa vastuukunnan sijasta vastuusairaala

Olen aiemmin esittänyt, että sote-uudistus olisi aloitettava kokonaan alusta perusteellisella analyysilla sairaanhoitopiireistä. Missä tahansa uudistuksessa on hyvä periaate säilyttää se, mikä niissä on hyvää eikä heittää kaikkea romukoppaan. Nykyisissä sairaanhoitopiireissä on paljon enemmän hyvää kuin huonoa. Sairaanhoitopiirejä voitaisiin järjestellä tarvittaessa toisin; joitakin voitaisiin lakkauttaa, yhdistellä suuremmiksi alueiksi jne. sote-alueiksi. Hallitus ajaa nyt ns. vastuukuntamallia. Monelta hankaluudelta vältyttäisiin, jos vastuukuntamallin sijasta ajettaisiin vastuusairaalamallia.

Sote-alueella oleva määrätty tai rakennettava sairaala vastaisi koko alueen sote-palveluista ja paikalliset terveyskeskukset toimisivat sen alaisuudessa. Erikoissairaanhoidosta vastaisi se vastuusairaala, jossa on erikoistuttu myös jollekin erikoissairaanhoidon alalle. Sairaalan hallintoa valvoisi alueen kunkin kunnan valtuuston valitsema yksi jäsen, joka olisi samalla myös kunnanhallitukseen valittu jäsen. Tässä noudatettaisiin ns. Likertin organisaatiomallia, joka takaisi kommunikoinnin ja vuorovaikutuksen kunnanhallituksen ja sairaalan toimintaa valvovan hallinto-organisaation välillä. Vain yhden edustajan valinta sairaalan hallintoa valvovaan elimeen kunnan koosta riippumatta takaisi puolestaan sen, etteivät suuret kunnat pääsisi jyräämään pieniä kuntia. Alueen kunnat osallistuisivat vastuusairaalan kustannuksiin aiheuttamisperiaatteen mukaisesti. Silloin terveyskeskusten kaikki kustannukset tulisivat asianomaisen kunnan maksettaviksi. Yhteiset kustannukset ja rahoituskulut jaettaisiin kuntien kesken asukasmäärien suhteessa tai siinä suhteessa miten muut kustannukset jakaantuvat aiheuttamisperiaatteen mukaisesti. Vastuusairaala vastaisi sosiaali- ja terveyspalvelujen henkilöstöstä terveyskeskuksissa ja mahdollisten muidenkin alueellaan sijaitsevien sairaaloiden ja laitosten sote-henkilöstöstä, sen rekrytoinnista ja palkkauksesta. Kunnalla olisi kuitenkin esitys- ja lausunto-oikeus kaikessa alueellaan sijaitsevien laitosten kustannuksia aiheuttavissa sote-toimenpiteissä (so. sote-henkilöstö, tutkimusvälineistö, työvälineet yms.) Vastaavasti kunta vastaisi itsenäisesti alueellaan sijaitsevista sote-kiinteistöistä, tiloista, remonteista yms., mutta vastuusairaalalla olisi esitys- ja lausunto-oikeus näitä koskevissa asioissa.

Tässä olisi melko yksinkertainen perusmalli, joka ei loppujen lopuksi olisi kovin järisyttävä muutos nykyisiin käytäntöihin verrattuna, mutta joka saattaisi poistaa pahimmat puutteet (terveyskeskusten lääkäripula, sosiaali- ja terveydenhoidon sekä erikoissairaanhoidon yhdistäminen, johtaminen, rahoitus) ja olla paremmin kuntien hyväksyttävissä kuin nykyinen vastuukuntamalli, jonka rahoituskin on vielä täysin avoinna.

Kansalaisten tulisi voida käyttää oman harkintansa mukaan julkisia tai yksityisiä sote-palveluja. Kun korvattavuus yksityisen puolen palveluista määriteltäisiin julkisten palvelujen kustannusten pohjalta, yhteiskunnan kannalta ei ole väliä sillä kumman puolen palveluja kansalainen käyttäisi, ellei se johtaisi julkisten palvelujen vajaaseen ja tehottomaan käyttöön. Varmaa on, että jonot loppuisivat hyvin nopeasti ja yksityisen puolen palvelun hintoihin tällä olisi myös myönteisiä vaikutuksia. Kustannukset yhteiskunnalle myös pienenisivät, koska yhä useammat kansalaiset maksaisivat omista varoistaan erotuksen, joka voisi syntyä siitä, että yksityisellä puolella palvelun hinta saattaisi ylittää korvattavuuden rajan edellyttäen, että korvattavuus on määritelty oikein.

Hallituksen pakkoliitoskaavailut ennakoivat suuria vaikeuksia hallitukselle

Hallituksen arvovallasta on enää vain rippeet jäljellä sen kompuroidessa melkein asiassa kuin asiassa. Hallituksen itsetunto on sen verran heikko, ettei se kykene muuttamaan olennaisesti sote-- ja kuntaesityksiään. Kaikki muistavat kuntaministerin ja pääministerinkin aiemmat vakuuttelut moneen kertaan, jonka mukaan kuntaliitokset tapahtuvat vapaaehtoisuuden pohjalta eikä mihinkään pakkoliitoksiin lähdetä. Nyt hallitus on kuitenkin niihin lähdössä. Pakkoliitokset on naamioita erilaisiin kriteereihin, joiden täyttyessä tietyt kunnat ajetaan pakkoliitokseen. Kunnalla, joka ei suostu pakkoliitokseen, on kuitenkin perustuslain suoja. Kunta voi käsitykseni mukaan halutessaan kieltäytyä pakkoliitoksesta eikä sitä siihen voida pakottaa vasten tahtoaan. Tosin valtio voi muilla keinoin, esimerkiksi ajamalla kunnat taloudelliseen ahdinkoon, pakottaa kunnat omaehtoisesti liittymään itseään suurempaan kuntaan. Tällainen kehityssuunta on ollut jo pitkään nähtävissä. On aika irvokasta, että samalla kun valtio on koko ajan lisännyt kuntien kustannuksia ja aiheuttanut kunnille talousvaikeuksia, se on ajanut kuntia yhteen, kun ne eivät taloudellisesti tule yksin toimeen. Hallituksen lupaama viiden vuoden irtisanomissuoja kuntien virkamiehille kuntien yhdistymistapauksissa takaa näennäisvirkoja ja toimettomia turhautuneita virkamiehiä tuhansittain, kun suhteessa BKT:hen ylisuurta julkisen sektorin henkilöstöä olisi vähennettävä kymmenin tuhansin.

Ylisuuri julkinen sektori

Presidentti Sauli Niinistökin totesi tilanteen kestämättömäksi, kun 58 % BKT:sta muodostuu julkisella sektorilla. Hallitus on vauhkoamiseen asti puhunut rakennemuutosten välttämättömyydestä. Tällä hetkellä osin olemattomasta talouskasvustakin johtuen ylisuuren julkisen sektorin karsinta olisi tullut aloittaa ensimmäisenä. Julkiselta sektorilta voitaisiin hyvinkin muiden toimien ohella vähentää 25.000 henkilöä, jolloin kestävyysvajetta voitaisiin kuroa umpeen noin miljardilla eurolla edellyttäen, että sosiaalimenot eivät tämän johdosta kovin paljon kasvaisi. Samalla saataisiin lisää työn tarjontaa, mitä monet kansantalouden asiantuntijat ovat esittäneet yhtenä keinona työllisyyden parantamiseksi. Henkilöstömenojen karsinta on jo tosin alkanut kuntasektorilla ja tulee lähivuosina koskemaan tuhansia henkilöitä pakon sanelemana.

Eläkeiän nosto ja työurien pidentäminen

Eläkeikää ei virallisesti tarvitsisi nostaa, koska se nousisi keskimäärin muutekin, kun siihen käytetään kannustavia, lähinnä verotuksellisia keinoja. Hallituksen passiivisuus hämmästyttääkin tässä asiassa ja se, kun se jättää eläkeasian yksinomaan työmarkkinajärjestöjen ratkaistavaksi. Työuria halutaan pidentää monin eri tavoin. Lähes aina esitetty yksi keino työurien pidentämiseksi on valmistumisaikojen lyhentäminen oppilaitoksissa. Pitkät opiskeluajat johtuvat suureksi osaksi kuitenkin siitä, että voidakseen opiskella on oltava välillä ansiotyössä. Työurat eivät siitä yhtään pitene, jos esimerkiksi seitsemästä opiskeluvuodesta viisi vuotta on opiskelua ja kaksi vuotta työssä tai opiskelija valmistuu viidessä vuodessa ja aloittaa sen jälkeen työnteon.

Kasvurahasto

Keskustapuolue on esittänyt erityisen miljardin euron kasvurahaston perustamista uusien työpaikkojen luomiseksi ja työllisyyden parantamiseksi. Rahat voitaisiin ottaa valtion yhtiöiden omistusosuuksia myymällä. Keskustapuolueen mukaan sen avulla voitaisiin synnyttää jopa 200.000 uutta työpaikkaa. Hallitus ei usko näin suureen määrään uusia työpaikkoja, mutta katsoo, että jos yksityistä rahaa saadaan hankkeeseen, valtio voisi lähteä jonkin kokoisen rahaston muodostamiseen. Tällaista rahastoa voisi hallinnoida muiden muassa valtion omistama Suomen Teollisuussijoitus Oy. Tämä on tyyppiesimerkki siitä, miten byrokratiaa ja julkista sektoria sekä virkavaltaisuutta lisättäisiin entisestään; perustetaan uusi päällekkäinen toiminto ja organisaatio ja palkataan lisää henkilöstä. Jo nyt yritysten kasvua ja rahoitusta tukevat TEKES, Finnvera, ely- keskukset, Suomen Teollisuussijoitus, Sitra ja monet alueelliset, osin kuntienkin omistuksessa olevat sijoitus- ja kehitysyhtiöt. Valtio vaatimalla yksityistä rahaa mukaan kasvurahastoon haluaisi olla päättämässä yksityisenkin rahan käytöstä elinkeinoelämälle, mistä se jo ennestään liiaksi käytännössä yksin päättää. Jotta yksityiset tahot sijoittaisivat kasvurahastoon, ne edellyttävät sijoitukselleen riittävää tuottoa. Silloin kasvurahasto olisi vain uusi rahasto lukuisten muiden rahastojen joukossa, josta pienyrittäjät eivät saisi rahoitusta sen edullisemmin kuin mistään muualtakaan, vaan melkein päinvastoin.

Pankkiiri Björn Wahlroosin ehdotus elvytysohjelmaksi ontuu

Sammon konsernijohtaja Björn Wahlroos ehdotti äskettäisessä televisiohaastattelussa, että valtion tulisi pikaisesti laatia elvytysohjelma, jotta tähän maahan saataisiin investointeja. Hänen mukaansa investointeja saadaan, jos investoinneista tehdään kannattavia esimerkiksi verotuksellisin keinoin.

Hallitus alensi yhteisöveroa investointien, työllisyyden ja talouskasvun parantamiseksi. Hallitus myöntää, että myönteiset vaikutukset alennuksen johdosta näkyvät hieman pitemmällä aikavälillä. Lyhyellä aikavälillä tarkasteltuna yhteisöveron alennuksen sijasta toimenpiteet, esimerkiksi poistosäännöin, olisi tullut kohdistaa suoraan investointeihin. Silloin myönteiset vaikutukset talouteen olisivat olleet varmoja. Yhteisöveron alennukset valuvat ainakin osittain omistajien taskuun eikä yrityksen investointeihin tai pääomarakenteen vahvistamiseen.

Investointien lisäämisessä on yksi paha ongelma. Jos niillä tuotteilla ja palveluilla, joita investointitavaroilla tuotetaan ei ole kysyntää, investoinnit ovat kannattamattomia, vaikka ne olisivat puoli-ilmaisia. Investointeja kannattaakin suunnata erityisesti tutkimus- ja kehitystoimintaan, koska ne tähtäävät innovatiivisiin tuotteisiin ja palveluihin, joita ei vielä ole markkinoilla, mutta joille voi olla markkinarako ja riittävästi kysyntää.

Elinkeinopolitiikkaan kokonaan uusi painopiste

Teollisuuden työpaikat vähenevät koko ajan huimaa vauhtia eikä uusia työpaikkoja synny kylliksi ja olematon talouskasvu uhkaa hyvinvointivaltion olemassaoloa. Valtio tukee eri tavoin erityisesti kasvuyrityksiä yritystoiminnan ja yrittäjyyden tukemiseksi taatakseen kansalaisilleen riittävät hyvinvointipalvelut. Kuntien elinkeinopolitiikka painottuu erityisesti yrityksen yritysympäristöä ja infrastruktuuria koskevien toimintaedellytysten parantamiseen.

Suomen talouskasvu tulevaisuudessa on lähes kokonaan pienyritysten varassa, uutta Nokiaa ei ole näköpiirissä. Kaikki vannovat innovaatioiden nimeen ja panevat siihen toivonsa. Valtion taholtakin toistetaan jatkuvasti, että uusien ja innovatiivisten tuotteiden eteen on tehtävä kaikki, mitä on tehtävissä. Valtio on tässä suhteessa tehnyt loppujen lopuksi melko vähän.

Elinkeinopolitiikassa on jätetty kokonaan huomioimatta valtavat mahdollisuudet yrittäjyyden ja työllisyyden lisäämiseksi sekä talouskasvun vauhdittamiseksi, jota hyödyntämättömät kymmenet tuhannet liike--, yritys--, tuote--, palveluideat, erilaiset oikeudet, keksinnöt ja innovaatiot tarjoaisivat. Suomesta ja koko EU:sta puuttuu systemaattinen organisoitu toiminta, jonka avulla esimerkiksi hyvät tuoteideat hyödynnettäisiin, jos henkilö tai mikä tahansa organisaatio, jolla on idea, ei sitä itse hyödynnä. Näitä saatetaan hyödyntää vain siinä tapauksessa, että idean tai jonkin oikeuden omistaja tai haltija itse hyödyntää ideaansa, perustaa tai aikoo perustaa yrityksen tai hänellä on osoittaa yrityksen perustamiseen sitoutunut taho. Vain silloin hän voi saada hankkeelleen jotakin tukea. Muussa tapauksessa idea jää sillensä ja unhoon. Keksintösäätiön mahdollisella tuella yksityishenkilölle ei kokonaisuuden kannalta ole paljon merkitystä. Elinkeinopolitiikassa on jäänyt kokonaan huomioimatta, että yritykset ja organisaatiot eivät itsessään kehitä uusia ideoita ja innovaatioita, vaan niitä tekevät siellä työskentelevät ihmiset.

Suomalaiset ovat tunnetusti kekseliästä ja idearikasta kansaa. Alvin Tofflerin kirjassa Hätkähdyttävä Todellisuus todetaan, että ihminen voisi kehittää itselleen vaikka hännän, jos se olisi tarpeellinen. Suomalaistenkaan ei tarvitse keksiä häntää itselle, riittää kun kehitetään järjestelmä, jonka avulla uinuvat resurssit ja ideat hyödynnetään. Hyödyntämättömiä ideoita, jotka voisivat olla yritystoiminnan pohjana, on kaikilla toimialoilla ja kaikkialla; kouluissa, oppilaitoksissa, yliopistoissa, julkisissa laitoksissa, yrityksissä (esimerkiksi työsuhdekeksinnöt, joita yritys ei itse hyödynnä ja työtehtäviin kuulumattomat ideat ja keksinnöt, tuotannosta pois jäävät tuotteet, tuotantolinjat jne.), tutkimuslaitoksissa jne. Joku yksittäinen tuote tai tuoteidea harvoin voi olla yritystoiminnan perustana, mutta kun niitä kerätään useita yhteen ja niistä voidaan muodostaa tuoteperhe tai lisätä jonkun yrityksen olemassa olevaa tuotevalikoimaa, tilanne on silloin kokonaan toinen.

Elinkeinopolitiikassa ei ole oivallettu myöskään sitä, että valtaosa niistä henkilöistä, joilla on yritystoiminnan perustaksi kelpaavia ideoita, eivät halua ryhtyä yrittäjiksi tai voi toimia yrittäjinä monesta eri syystä tai eivät halua nähdä vaivaa yrittäjän löytämiseksi, joka lähtisi mahdollisesti hyödyntämään heidän ideaansa. Tällaisia henkilöitä on kaikkialla.

Olen itse yrittänyt vaikuttaa aina ministeriötasolle saakka tekemilläni ehdotuksilla, että kehitettäisiin järjestelmä, jolla kaikkialla olevia hyödyntämättömiä ideoita ja resursseja hyödynnettäisiin yritystoiminnan lisäämiseksi ja työllisyyden parantamiseksi sekä siten myös kansantalouden elvyttämiseksi. Suhtautuminen ehdotuksiin on ollut täsmälleen sitä, mitä pääministeri Katainen äskettäin totesi: ”Jos joku esittää idean, joka ei ole täydellinen, se ammutaan joka kolkalta alas”.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat